Lue Virosta enemmän:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viro

* * *
Minulla ei ole koskaan ollut erityisiä toiveita tulla tunnetuksi vaatimattomilla kirjallisuuden lahjoilla. Kaukana siitä. Koko minun tämänsuuntainen toimintani on tähän asti rajoittunut vain pakollisilla ainekirjoituksilla koulussa. Siitä huolimatta tulee joskus aika, kuten monilla muillakin, jolloin haluaa kuvata muutamalla lauseella elettyä elämää. Ei ehkä tämän takia, että joku ottaisi siitä jotakin opiksi, tai siitä jonkun viisaudenjyvän löytäisi. Tämä ei olekaan oikeastaan edes päämääräni. Joka ihminen perustaa elämänsä itse, käyttäen omaa viisautta ja voimaa. Joku vanhan ajan viisaista on sanonut: neuvonanto ei ole lahja, vaan vanhojen velka nuorille. Minkälaisia neuvoja pystyn minä antamaan? Tai vieläkin enemmän: ketkä ovat ne, jotka niitä tarvitsevat? Harvoin joku oppii muiden virheistä, pääasiallisesti ovat omat virheet ne, mitkä muodostuvat askelmiksi tulevaan elämään. Ainoa, mitä ihminen pystyy tekemään, on huolehtia siitä, etteivät nämä askelmat tulisi liian korkeiksi. Seuraavilla sivuilla yritän antaa lyhyen katsauksen tähänastisesta elämäntiestäni. Päätäköön jokainen itse, olivatko minun askelmani korkeat vai matalat.
Olen elänyt tavallista elämää, kuten tuhannet muutkin. En mitenkään silmiinpistävää. Minkälaista jännitystä ette pysty elämästäni löytämään. Ja kuitenkin - tämä on erään ihmisen melkein koko elämä. Elämä iloineen ja murheineen, saavutuksineen ja saavuttamattomineen, löytöineen ja menetyksineen. Kuten kaikilla ihmisillä, niin minullakin olivat nuoruudessani omat aikomukseni, omat isot toiveeni jonkin ennenolemattoman ja tärkeän saavuttamiseksi. Oli tunne, että joltakin taholta minun pitäisi olla ainutkertaisempi muiden joukossa. Elämä teki omat oikaisunsa ja kaikista suurista toiveista ja odotuksista huolimatta jäi elämäntieni tasaiseksi ilman erilaisia vuoksia ja luoteita. Ja kenties tämä olikin hyvä näin. Kaikki isot saavutukset vajoavat pikkuhiljaa unholaan, eikä ihmisen kuuluisuutta muista vuosien mennessä enää kukaan. Ei ole yksikään vesipisara meressä tärkeämpi muita. Mutta siitä huolimatta ne yhdessä muodostavat suuren meren. Olkoon sitten minunkin elämäni yksi pieni osa kaikesta siitä, mitä maailmassa on tapahtunut.
Minun nimeni on Heinar. Etunimeni löysi äitini erään ruotsalaisen kirjailijan novellista, sukunimeni olen saanut kaukaisilta esivanhemmilta Viljandimaalta, josta on peräisin myös meidän sukumme. Syntymäpäiväkseni kirjoitettiin 18. syyskuuta 1939, kun saavuin tähän maailmaan Rakveren kaupungissa vanhempieni ensimmäisenä ja ainoana lapsena. Uhkaavat sotavuodet yhdessä siitä johtuvan kanssa vetivät viivan perheemme tulevaisuudensuunnitelmien yli.
Olen, kuten monet muutkin, saanut tuntea elämässäni hyvää ja pahaa. Jälkeenpäin katsottuna ei ole kaikki, mitä olen pitänyt hyvänä, ollutkaan niin hyvä, kuten olisi
n odottanut, mutta yhtä hyvin ei ole kaikki paha ollutkaan niin paha, kuin olin pelännyt. Olemme pienen perheemme kanssa, johon kuulu puolisoni Jutta ja minä itse, eläneet suuremmaksi osin yksimielisesti ja pystyneet tulemaan toimeen kaiken sen kanssa, mitä osaksemme on tullut. Olen usein kiittänyt kohtaloa rakastavasta ja huolehtivasta puolisostani, jonka avulla on ollut helppoa taivaltaa elämäni halki. Toivon, että olen tarjonnut hänellekin edes pikkuisen samanlaista tukea.
Hyvä lukija. Kun luet näitä rivejä, ole hyvä ja suhtaudu kärsivällisesti kaikkeen siihen, mitä olen kirjoittanut, äläkä tuomitse liian ankarasti, jos kaikki tämä tuntuu sinusta tarpeettomalta.
Kunnioituksella
Heinar Kudevita
Tallinn 2007.


Aloitin sukupuuni tutkimisen vuonna 2004 saaden apua myös alan todellisilta asiantuntijoilta. Vasta-alkajana en tiennyt, mistä tuli aloittaa. Se ei ollut lainkaan helppo homma. Vanhoja kirkonkirjoja voi löytää vain kirkoista, mutta monet niistä olivat tuhoutuneet viime sodassa ja osa myös sitä edeltävissä. Sitä paitsi Venäjän vallan aikana 18. vuosisadan alussa monet virolaiset olivat siirtyneet luterilaisuudesta ortodoksiseen uskontoon, toivoen saavansa paremmat etuudet. Venäläiset papit olivat aika usein huolimattomia työssään ja näin ollen vaihtoivat kirkonkirjoissa usein virolaisia etunimiä venäläisiin, joten henkilön alkuperä saattoi olla vaikeasti löydettävissä. Sitä paitsi heidän käsialaansa on miltei mahdoton ymmärtää. Sama ongelma on usein myös saksalaisten pappien kanssa. Varhaisemmat kirjoitukset ovat peräisin vuodelta 1650. Meidän sukupuumme varhaisimmat löydöt ovat peräisin vuodelta 1680, mikä on varsin hyvä tulos. Työ kesti monta vuotta ja vasta nyt voi sanoa, että sukupuumme on suureksi osin koottu. Olemme tutkineet kirkonkirjoja monessa kirkossa, arkistoissa sekä muualla. Tällä hetkellä sukupuussamme on hieman yli 900 henkilöä. Sukulaisiamme on Suomessa, Unkarissa, Romaniassa, Venäjällä, USA-ssa, Australiassa, Kanadassa sekä Brasiliassa. Jos oikein toden teolla tutkisi, niin heitä saattaisi löytyä myös Afrikasta. Eli kuten Ernest Hemingway sanoi: " Joka maailman satamasta löytyy ainakin yksi virolainen." Tämä tuntuu olevan totta.
Tyypillinen sivu kirkonkirjasta vuodelta 1714

Viljandimaan vaakuna
1

Powered byIP2Location.com
3
5